Syksyn muodissa näkyvät neutraalit sävyt

Syksyn koittaessa väripaletti vaihtuu tummempiin ja murrettuihin sävyihin verrattuna pitkään pintansa pitäneisiin pastellin sävyihin. Syksylläkin värejä halutaan toki edelleen käyttää ja on havaittavissa tiettyjä erikoissävyjä, esim. turkoosi, ruohonvihreä ja konjakinruskea perinteisempien ohella. Tämän lisäksi perinteisemmistä syksyn sävyistä erityisen vahvasti palaavat viininpunainen ja tumman vihreä sekä ruskean sävyt.

Myyjä Noora Sokos Wiklundilta antaa vinkit siihen, mikä syksyn pukeutumisessa on pinnalla.
  • Erityismainintana väreistä suklaanruskea.
  • Huomionarvoista on myös se, että vaaleat ruskean sävyt jatkuvat eli esim. konjakinruskean käyttöä voikin jatkaa helposti syksyyn, kun se on yleensä katsottu enemmän kevään ja kesän sävyksi.
  • Neuleita on paljon ja näistä myös kokoasuja ja settejä, esim. Ralph Laurenilta on tullut neuletakki ja –hame, joita voi käyttää settinä tai erikseen. Neulosmateriaaleina on käytetty sekä kiiltäviä että 100 % villaa olevia. Ribbineulos ja muunlaiset pinnat ovat esillä niin naisten kuin miestenkin valikoimassa.
  • Eri mittaiset ja väriset toppaliivit ovat in naisilla & miehillä.
  • Kengissä jatkavat paksut pohjat ja nilkkurimallit, mm. Vagabondilta on valikoimassa korkeammalla varrella olevaa kangastennaria ja Dr.Martensilta on jo tullut syksyyn maihareita mustana, valkoisena ja kukallisena, jossa on musta pohja.
  
Kuvaukseen valittiin varsin neutraaleja tuotteita, joissa pääosaan pääsevät erilaiset tekstuurit ja mittasuhteet. Ruskea on vahvasti läsnä, mutta asuihin on mahdollista yhdistää syksyn muita tehostevärejä, kuten viininpunainen, vihreä, okra jne.
Naisen asu:
  •  Hilfiger LW Sorona Quilted Long Vest / hupullinen pitkä tikkiliivi 249,90 €
  •  Filippa K:n Scarlett Sweater / villaneule 225 €
  •  Selected Femmen Figue Trausers / ruskeat housut 109 €
  •  Dr. Martens 1460 Smooth maiharit 199 €
  •  Ralph Lauren Charli nahka laukku ruskea 329 €
Miehen asu:
  •  Turon ruskeavalkoinen neule 199 €
  • Oscar Jacobsenin liivi / Liner Evo Waistcoat 249 €
  •  Turon housut 179 €
  •  Dr. Martens 1460 Thurston kävelykengät 149 €

Uusi ravintola tulossa Wiklundille

Luckiefun´sin sushibuffet tuo alkusyksystä japanilaisen keittiön parhaat palat Wiklundille.

Luckiefun’s tarjoaa aasialaisen keittiön parhaita paloja suomalaiseen makuun räätälöitynä. Monipuolisesta buffetista löytyy jokaiselle jotain ja myös erilaiset ruokavaliot on pyritty huomioimaan. Tarjolla on perusnigirien ja -makien lisäksi myös hieman erikoisempia herkkupaloja, monipuolista kasvissushivalikoimaa ja lämpimiä ruokia unohtamatta!

Luckiefun’s sushibuffetissa maksat yhden edullisen hinnan ja nautit niin paljon aasialaisen keittiön herkkuja kuin jaksat.

Uusi ravintola avataan Wiklundin toiseen kerrokseen ravintola Trattorian viereen alkusyksystä.

www.luckiefun.com

Taiteiden yö Wiklundilla 11.8.2022

Wiklund on jälleen mukana Turun Taiteiden yössä torstaina 11.8. Taiteiden yö on koko taidekentän, kaikkien toimijoiden ja yleisön yhteinen tapahtuma. Tapahtuman monipuolista ohjelmaa järjestetään sisätiloissa ja ulkona katukuvassa.

 

Tätä kaikkea Wiklund-keskus tarjoaa Taiteiden yönä:

 

WAUDITORIO – elokuvanäytös TOVE klo 18, 3.krs

Wiklundin Wauditoriossa (3.krs) ilmainen elokuvanäytös TOVE torstaina 11.8. klo 18.00. Tove on vuonna 2020 ensi-iltansa saanut suomalainen elämäkerrallinen draamaelokuva taiteilija Tove Janssonista. Paikkoja rajoitetusti ja ne täytetään saapumisjärjestyksessä.

 

Etkot – WINE BAR AXEL W, katutaso 

Fiilistele rennosti Taiteiden yön kaupunkitunnelmia terassilla tai sisällä Wiklundin katutason uudessa Wine Bar Axel W:ssä.

Mustaherukka Spritzer 10 €

  • 8 cl Prosecco, 2 cl Blackberry-siirappia, 2cl sitruunamehua, soodaa
  • alkoholiton vaihtoehto 6,50 €

 

Ruokailu – TRATTORIA WIKLUND, 2.krs

Jaettua iloa Wiklundin Trattoriassa; maistele italian makuja Taiteiden yön erikoiskattauksessa. Janne Engblom Duo viihdyttää ruokailijoita.

Antipastibuffet 24 €, lapset 4-12 v. 14 €, katettuna klo 17-21

Suosittelemme pöytävarausta.

 

Jälkkärikahvit – COFFEE HOUSE WIKLUND, katutaso

Parhaita viipymisen ja viihtymisen hetkiä. Kahvihetki Coffee Housessa tuo hymyn huulillesi. Taiteiden yönä taiteilija Sir Henrik onnellistaa Coffee Housen asiakkaita klo 17-20 karikatyyripiirroksilla.

Rocky Road Brownie & kahvi/tee 6 € (norm. 8,80 €)

 

Jatkot – WALO ROOFTOP BAR, 9. ja 10.krs

Kohti Waloa, kuohuvat maljat ystävyydelle ja iloiselle yhdessäololle. DJ klo 18 alkaen.

Ruffino Prosecco Extra Dry 35 €/plo (11%/75 cl) (norm. 52€)

 

Nopeaan nälkään – HESBURGER WIKLUND, katutaso

Suosittu Hesburger on nyt avattu Wiklundille. Nappaa ateriat nopeaan nälkään tai yöpalaksi, nauti vaikka terassillamme! Taiteiden yönä palvelemme 05.30 asti.

 

SOKOS WIKLUND

Taiteiden yönä shoppaillaan! Uudistunut Sokos Wiklund palvelee entistä upeampana.

Erikoisetuna 11.8. klo 18–20 kaikista normaalihintaisista tuotteista -20 %. Etuun ei voi yhdistää muita etuja.

 

S-MARKET WIKLUND HERKKU, pohjakerros

Taiteiden yön kunniaksi makeat herkut erikoishintaan:

Irtonamut 3,95 €/kg (raj.erä), tarjous voimassa vain 11.8.

Wiklund Bebeleivos 2 kpl/rasia 2,99 €, tarjous voimassa 11.-14.8.

 

 

Katso täältä Turun Taiteiden yön koko ohjelma: https://turuntaiteidenyo.com/

Esittelyssä Sokos Wiklundin kesätyöntekijät Emma ja Oona

Wiklundilla työskentelee tänä kesänä yhteensä 32 kesätyöntekijää ja 23 Tienaa tonni-kesätyöntekijää. Emma ja Oona ovat kesän töissä Sokoksella.

Kuka olet?
E: Olen Emma ja olen 21- vuotias turkulainen ja opiskelen Turun ammattikorkeakoulussa tradenomiksi.
O: Olen Oona ja pääsin ylioppilaaksi nyt keväällä 2022. Tällä hetkellä haen yliopistoon.

Onko tämä ensimmäinen kesäsi töissä?
E: Ei ole, olen tehnyt 15-vuotiaasta asti kesätöitä ja tein itse asiassa vuonna 2018 Tutustu ja tienaa -jakson Sokos Wiklundilla. Seuraavana kesänä, eli 2019, olin Sokos Wiklundilla kesän töissä. Sitten vaihdoin töihin ravintola-alalle, jossa tein ensin koulun ohella töitä ja sitten vietin välivuoteni töitä tehden. Nyt opiskelujen ohella päädyin taas vaatealalle ja kun helmikuussa huomasin haun olevan auki, hain ja pääsin taas Sokos Wiklundille.
O: Olen aikaisemmin tehnyt töitä lasten ja nuorten kanssa, esim. yö- ja päiväleireillä tai ohjannut muuta toimintaa. Usein se on liittynyt liikuntaan. Sokos Wiklund on ensimmäinen työni asiakaspalvelutehtävässä tai ylipäätään kaupan alalla.

Miksi hait Sokokselle kesätöihin?
E: Minulla oli aikaisemmin niin ihana työkokemus siellä työskentelystä. Työkaverit ovat niin ihania ja rakastan työtä Sokoksella ja sen monipuolisuutta.
O: Olin kausiapuna jouluna Sokoksella, ja tykästyin. Oli kiva nähdä kauppaa toiselta kantilta. Kokemus oli hyvä ja olisinkin halunnut jo silloin jatkaa. Nyt työnkuvani on monipuolisempi, joten opittavaa on paljon. Tällä hetkellä työtehtäviini kuuluu liikkeen siisteyden ylläpito, sovituskoppien siistiminen, asiakkaiden auttaminen ja kassatyöskentely.

Miten sinut on otettu työyhteisössä vastaan?
E: Todella hyvin, vanhoja tuttuja kasvoja oli paljon ja tuntui kuin en olisi missään kohtaa poissa ollutkaan. Työilmapiiri Sokoksella on paras mitä olen kokenut ja töihin on aina kiva tulla.
O: Todella hyvin! Työn aloittaminen jännitti, eikä minua nuorempia juurikaan Sokoksen puolelta löydy, joten ei tuntunut itsestäänselvyydeltä saada yhteistä keskustelua aikaan muiden kanssa. On ollut kuitenkin kiva huomata, että kaikki tulevat keskenään toimeen ja kaikki otetaan iloisesti vastaan. Toisia myös autetaan aina tarvittaessa, mikä on ihana nähdä.

Millaisia odotuksia sinulla on kesälle?
E: Toivon oppivani vielä paljon uutta ja pääseväni kokemaan lisää mahtavia asiakaskokemuksia.
O: Odotan pääseväni tutustumaan vielä paremmin valikoimiin ja kassan käyttöön. Uskon saavani siitä lisää rohkeutta ja varmuutta itsenäisesti työskentelyyn!

Mitä muita suunnitelmia kesälle?
E: Mahdollisimman paljon töiden tekoa, mutta sen lisäksi totta kai rentoutumista mökillä ja ystävien näkemistä ja lämmöstä nauttimista.
O: Kerään voimia, rentoudun ja selvittelen syksyn suunnitelmia. Yksi ulkomaan matka on tiedossa, jonka sain lakkiaislahjaksi.

 

Uudistunut Sokos Wiklund palvelee entistä upeampana

Sokos Wiklundin uudistustyöt ovat loppusuoralla ja uusi entistä upeampi myymälä on valmiina vastaanottamaan muodista ja kauneudesta kiinnostuneet kuluttajat kesän aikana. Muodin ja kauneuden valikoimat tuodaan uudistustöiden myötä entistäkin houkuttelevammin esille ja brändivalikoima pidetään kirkkaana. Tavoitteena on tuoda muutoksilla selkeyttä ja helppoutta asiointiin. Suurin muutos on tapahtunut Sokos Wiklundin katutasossa, jossa koko kauneuden ja kosmetiikan osasto on siirretty Sokoksen torin puoleiseen osaan. Samassa yhteydessä naisten pukeutuminen sai uuden paikan Brahenpihan puoleisesta osasta hissilinjan toiselta puolelta. Myös miesten muodin ja kenkien osastolla on tehty pieniä viilauksia entistä sujuvamman asioinnin eteen.

Uudistunut palveleva verkkokaupan noutopiste avautuu asiakkaille heinäkuun alussa. Jatkossa asiakas voi halutessaan sovittaa tai tarkastaa verkosta tilaamansa tuotteet saman tien ja jättää paketin pakkausmateriaalit lajiteltuna verkkokaupan noutopisteen lajittelupisteeseen.

– Verkkokaupan noutopisteen avautuessa tulee käyttöön myös asiakasnäytöt, joilla asiakas voi selata joko itsenäisesti tai yhdessä myyjän kanssa Sokos.fi verkkokaupan tarjontaa ja suunnitella omaa tyyliään, kertoo Sokoksen palvelupäällikkö Tuula Saarinen.

WAU eli Wiklund Aina Unohtumaton on lupaus mieleenpainuvasta asiakaskokemuksesta.

-Tavoitteemme on kohdata asiakkaamme lämmöllä hymyillen ja varmistaa hänelle kaikin puolin rento ja miellyttävä asiointi. Haluamme yllättää asiakkaamme positiivisesti ja varmistaa, että hän jatkossakin asioi liikkeessämme. Tavoittelemme siis sydämellistä ja rentoa Turun parasta palvelua juuri sinulle. Haluamme tarjota asiakkaalle entistäkin paremman palvelukokemuksen. Me Sokoksella haluamme, että asiakas löytää oman tyylinsä ja me olemme valmiit auttamaan häntä sen löytämisessä, jatkaa Saarinen.

Kesän aikana Sokoksella pääsee tekemään alelöytöjä. Sokos palvelee joka päivä, ma-pe klo 9–20, la klo 10-19 ja su klo 11-18.

Festarit kutsuvat jälleen

Kesä on täynnä erilaisia festivaaleja ja tapahtumia. Oli festarin teema mikä tahansa, sopivat varusteet löydät Wiklundilta.

Festarieväät nappaat kätevästi mukaan S-market Wiklund Herkusta tai take awayna yhdestä Wiklundin monista ravintoloista. Esimerkiksi Wine Bar Axel W:sta nappaat salaatit nopeasti mukaasi ja uusi Hesburger tarjoaa Hesen tutut herkut.

Festarimuodissa erilaiset mekot, shortsit, kauluspaidat ja hatut pitävät pintansa. Maihareilla tai tennareilla jaksaa tanssia koko illan kesäyössä. Meikki hehkuu raikkaana ja siihen lisätään ripaus glitteriä tuomaan oikeaa tunnelmaa. Muista myös aurinkosuoja.

Venla Sokokselta vinkkaa esimerkkituotteet festariasuja ja kosmetiikkaa ajatellen.

Miehen vaatetus:

Kengät: Ecco 119 €

Hattu: Esprit 25,99 €

Paita: Esprit 49,99 €

Shortsit: J. Lindeberg 90,00 €

Aurinkolasit: Superdry 49,99 €

Naisen vaatetus:

Kengät: Tommy Hilfiger 79,95 €

Mekko: Esprit 79,99 €

Hattu: Hat you 39,95 €

Laukku: Pieces 34,99 €

Vyö: Esprit 35,99 €

Kosmetiikka:

G Beauty Lab Bioglitter setti Rosegold & Purple Diamond 12,90 €

Nyx Professional Makeup huuliväri (sävyt oikealta päin 11, 02 & 04) 14,90 €

Essie KL LAPIZ OF LUXURY 511 14,40 €

Suva FX (Scrunchie = pinkki, Fanny Pack = vihreä, Tracksuit = sininen) ( Uv ) 15,90 €

Suva Brush 12,90 €

Lumene Natural Glow ihon heleyttäjä 1&4 12,90 €

Wiklundin terasseilla nautit kesästä

Wiklundilta löytyy terassi useammasta kerroksesta. Wiklund-keskuksen katolla sijaitsevan Walo Rooftop Barin kattoterassi on jo monelle turkulaiselle ja kauempaakin saapuvalle tuttu paikka. Terassi tarjoaa mahtavat näkymät Turun kattojen ylle ja auringonlaskun seuraaminen katolta on kokemus itsessään. Walon terassilla pääsee kuuntelemaan livemusiikkia ja nauttimaan raikkaita juomia läpi kesän.

Trattoria ja sen pikkuveli Trattoria Bar kutsuvat sinut nauttimaan italian mauista, raikkaista juomista ja ystävien seurasta Wiklundin 2.krs:een. Ota ystäväsi mukaan ja suuntaa Trattoriaan työpäivän jälkeisille aftereille tai nauttimaan shoppailun lomassa juomien ja italialaisen keittiön maukkaista antimista. Trattorian terassi palvelee sään salliessa Trattorian aukioloaikojen mukaan.

Myös Wiklundin katutasossa pääset nauttimaan ruoista ja juomista ulkona. Uudessa eurooppalaishenkisessä kortteliravintola Wine Bar Axel W:ssä on asiakaspaikkoja yhteensä 106, joista 46 salin puolella ja loput terassilla. Axel W:n vierestä löytyvässä Hesburgerissa asiakaspaikkoja on vastaavasti yhteensä 110, joista salin puolella 60 ja loput terassilla.

Tutustu wiklundilaisiin: Esittelyssä uudet ravintolapäälliköt Mari ja Kaisa

Wiklundille aukeaa kesäkuun alussa kaksi uutta ravintolaa, Wine Bar Axel W ja Hesburger. Nyt pääset tutustumaan ravintoloiden päälliköihin.

Kuka olet ja mistä tulet? Kerro lyhyesti itsestäsi ja omasta tehtävästäsi?

M: Olen Mari Vilkki, muutin nyt noin neljän vuoden tauon jälkeen takaisin Turkuun ja aloitin ravintolapäällikön tehtävissä uudessa Wine Bar Axel W ravintolassa. Olen tähän asti työskennellyt yksityisillä työnantajilla hyvinkin laajasti erilaisissa ravintoloissa, aina salin puolella. Entisiä asuinpaikkojakin löytyy viidestä eri kaupungista Suomessa ja Espanjassa. Viinit ovat lähellä sydäntä, ja siksi Axel W on minulle ehdottomasti huikea työpaikka! Vapaa- aikaa täyttää muun muassa vaimo ja reilun vuoden ikäinen kultainennoutaja.

K: Olen Kaisa Aava ja työskentelin aiemmin 16 vuotta kahvilapäällikkönä Naantalin Aurinkoisella Turussa. Työurani olen aloittanut Hesburgerilla ja nyt toukokuun alussa aloitin Wiklundin Hesburgerin ravintolapäällikkönä.  Kesäkuussa koittaa vihdoinkin ravintolan avaus. Vapaa-ajalla tykkään leipoa, harrastan myös tanssia ja ulkoilua aina kun ehdin.

Mikä on mielestäsi parasta Wiklundilla?

M: Wikke on täynnä mahdollisuuksia niin ajanvietteen kuin työnkin osalta. On ollut tosi mahtavaa päästä aloittamaan työt sellaisessa ympäristössä, missä touhuaa hirveä määrä eri alan osaajia. Tuki, mitä on mahdollista saada omilta kollegoilta, on varmasti yksi parhaista jutuista.

K: Wiklundilla on parasta se, että aina on kaveri vieressä, jolta voi kysyä apua kaiken näköisiin pulmiin. Aina olen saanut apua ja kaikki ovat ottaneet todella hyvin vastaan. Joten parasta on yhteisöllisyys.

Mitä WAU – Wiklund Aina Unohtumaton, sinulle tarkoittaa?

M: WAU on sellainen punainen lanka, minkä ympärille omaa tekemistä luodaan. Kaikki meistä ovat vastuussa niin asiakkaiden, kuin työkavereidenkin WAU-kokemuksesta. Asiakkaille kuuluisi jäädä kaikista meidän palveluistamme sellainen muistijälki, että tänne tahdon kyllä uudestaan. Esihenkilönä olisi huikeaa, jos joku omasta tiimistä voisi eläkkeelle jäädessään todeta, että kyllä Wikkellä oli silloin ihan mahtavaa olla töissä!

K: WAU tarkoittaa yhteisen päämäärän eli asiakkaan viihtyvyyteen ja kokonaisvaltaiseen palveluun panostamista. Ymmärretään, että jokaisella pienelläkin teolla on vaikutus myös isommassa mittakaavassa.

Mikä on mottosi asiakaspalveluun liittyen?

M: Asiakas on aina yksilö, eikä kahta voi palvella samalla tavalla. Axel W:ssä toivon meidän tiimin motoksi muodostuvan sen, että oma persoona saa näkyä ja kuulua. Kun asiakaspalvelija saa olla oma itsensä, hänen olemuksestaan tulee esille myös aito ilo ja tyytyväisyys työhön. Iloisesta asiakaspalvelijasta taas syntyy asiakkaalle aina WAU-kokemus!

K: Jokainen asiakas tulee kohdata yksilönä ja pyrkiä kartoittamaan hänen tarpeensa sekä pyrkiä toteuttamaan ne mahdollisuuksien rajoissa.

Helposti Hesburgerista

Turun uusin Hesburger löytyy nyt kaupungin parhaalta paikalta, torin laidalta Wiklundin katutasosta. Upouudessa ja tyylikkäässä ravintolassa on 50 asiakaspaikkaa, jotka tuplaantuvat kesäkaudella, kun terassi saadaan auki.

Hesburger on erityisen tunnettu hampurilaisistaan sekä majoneeseistaan ja kastikkeistaan. Hesburgerin ruoka tehdään puhtaista, tuoreista ja ensiluokkaisista raaka-aineista ja se on monipuolista ja maukasta. Kuten pikaruokaravintolaan kuuluu, niin Hesburgerissa asiointi on helppoa ja nopeaa.

Tervetuloa nauttimaan paikanpäälle – tai nappaa herkut mukaasi!