Wiklund-keskuksen uudistukset alkavat Sokokselta

Turun kauppatorin kupeeseen vuonna 1963 avattu Wiklund on yksi turkulaisista ikoneista.  Tänä päivänä Wiklund-keskus on elämisen keskus, joka uudistuu Turun keskustan kanssa yhtä matkaa. Seuraavaksi vuorossa on Sokos Wiklundin uudistus.

– Sokos Wiklund sijaitsee Turun paraatipaikalla. Haluamme osaltamme olla kehittämässä elinvoimaista keskustaa varmistamalla turkulaisille ja vierailemme monipuolisen tarjonnan ja erinomaisen palvelun. Kulutuskäyttäytymisessä korostuvat yhä voimakkaammin yksilöllisyys, vastuullisuus sekä erilaiset kuluttamisen tavat. Sen vuoksi haluamme luoda asiakkaillemme monikanavaisen ja saumattoman asiakaskokemuksen myös kivijalan ja verkkokaupan välillä. Kevään kuluessa tuomme katutasoon palvelevan verkkokaupan noutopisteen, jossa asiakas voi halutessaan vaikkapa sovittaa verkosta tilaamansa tuotteet saman tien, palauttaa tuotteita tai tehdä lisätilauksia, Sokos-johtaja Sanna-Liisa Byskata toteaa.

Muodin ja kauneuden valikoimat tuodaan uudistustöiden myötä entistä houkuttelevammin esille ja brändivalikoima pidetään kirkkaana. Tammi- ja huhtikuun aikana osastot vaihtavat Sokoksella paikkaansa ja pintoja uudistetaan. Tavoitteena on tuoda muutoksilla selkeyttä ja helppoutta asiointiin. Suurin muutos tapahtuu Sokos Wiklundin katutasossa, jossa koko kauneuden ja kosmetiikan osasto siirretään Sokoksen torin puoleiseen osaan. Samassa yhteydessä naisten pukeutuminen saa uuden paikan Brahenpihan puoleisesta osasta hissilinjan toiselta puolelta. Myös miesten muodin ja kenkien osastolla tehdään pieniä viilauksia entistä sujuvamman asioinnin eteen. Sokoksen uudistustyöt valmistuvat toukokuun aikana.

Wiklundin S-Pankin asiakaspalvelupiste uudistuu myös tammi-helmikuun aikana ja asiakaspalvelupiste on suljettuna 10.1.2022 alkaen.

S-market Wiklund Herkun uudistustyöt alkavat pikkuhiljaa ensimmäisen vuosipuoliskon aikana. Uudistuksen myötä kauppa saa uuden nykyaikaisen ilmeen ja noin 1400 neliötä lisää tilaa herkullisille valikoimille. S-marketin osalta uudistustyöt ovat valmiina vuoden loppupuolella.

Uudistusten yhteydessä Wiklund saa myös kaksi yhdyskäytävää Toriparkista. Toinen yhdyskäytävä vie suoraan parkkihallista S-marketiin ja toinen näköalahissillä Original Sokos Hotel Wiklundille ja sen yhteydessä toimiviin ravintoloihin sekä Sokos Wiklundille.

Yhdyskäytävien rakennustyöt ovat parhaillaan käynnissä.

Wiklund-keskus palvelee normaalisti uudistustöiden aikana.

Lisätietoja:
Turun Osuuskauppa, Sokos-johtaja Sanna-Liisa Byskata, puh. 010 764 4951

Tutustu wiklundilaisiin!

Wiklundilla työskentelee suurella sydämellä iso joukko palvelualan ammattilaisia. Nyt pääsemme tutustumaan kahteen uuteen kasvoon, Mira Heléniin sekä Janne Lehtomaahan. Keitä he ovat ja mitä hyvä asiakaspalvelu heille merkitsee?

Mira Helén, ravintolatoimen päällikkö, Original Sokos Hotel Wiklund

– Olen syntynyt Heidekenillä eli olen todellakin paljasjalkainen turkulainen. Tie ei ole vienyt kauas syntymäsairaalasta, sillä asustan vanhaa rintamamiestaloa Turussa Vasaramäessä yhdessä mieheni ja kahden poikani kanssa. Lisäksi olen töissä yhdessä Turun ikonisista paikoista, Wiklundilla, Mira naurahtaa.

Hän on vahvasti sitä mieltä, että Wiklund kuuluu Turkuun ja kauppatorin laidalle. On aina kuulunut.

– Wiklundissa on ehdottomasti parasta se, että kaiken tarvitsemansa saa saman katon alta.  Wiklundilla saa aina hyvää ja ystävällistä palvelua. Minulle se tarkoittaa sitä, että jokainen asiakas on yhtä tärkeä. Teemme aina parhaan, mielellään asiakkaan odotukset ylittävän – odottamattomankin suorituksen – asiakkaan hyväksi. Niin, että asiakkaalle jää sellainen WAU-fiilis, Mira summaa Wiklundin väen asennetta.

Miran motto: Älä unohda hymyä!

Janne Lehtomaa, ravintolapäällikkö, Trattoria Wiklund

Ravintola-alan konkari Janne Lehtomaa kertoo olevansa 36-vuotias hymypoika Turusta.

– Olen asunut täällä koko ikäni ja tehnyt ravintola-alalla töitä yhteensä noin 15 vuotta. Koulutukseltani olen ravintolakokki. Tie Wiklundille ja Trattoriaan on kulkenut Kauppahallin ja Kupittaan Kado Sushin ja Hotel Kakolan kautta. Sushia tein yhteensä kahdeksan vuotta ja toimin esimiehenä ravintoloissa. Hotel Kakolassa olin avauksesta saakka vuoropäällikkönä ravintola Rubenissa.

Jannella on selvä näkemys, mihin suuntaan hän luotsaa Wiklundin Trattoriaa.

– Tehtäväni on kehittää Trattoriasta Turun keskustan vetovoimainen ja asiakaspalvelultaan ainutlaatuinen ravintola.  Tässä minulla on parhaat apujoukot, sillä saan tehdä joka päivä töitä iloisten ihmisten kanssa. Wiklundilla parasta ovat yhteishenki ja auttamisenhalu sekä loistavat puitteet.

Hyvä ja unohtumaton asiakaspalvelu tarkoittaa Jannelle asiakkaan huomioimista ainutlaatuisella tavalla, päivästä riippumatta.
– Täydellinen asiakaskokemus on iloista ja aitoa asiakaspalvelua ja kohtaamisia asiakkaan kanssa, Janne toteaa.

Jannen motto: Positiivisuus luo positiivisuutta. Huomiointi, aitous ja ammattitaito ovat kaiken perusta.

 

Sokoksen vinkit talvi-ihon hoitoon

Talvella pakkanen kuivattaa ihoa ja kasvot saattavat alkaa punoittaa herkästi. Myös kädet ovat kovilla, sillä ne joutuvat helposti alttiiksi talven säätilavaihteluille. Kosteutus onkin talvi-ihon hoidossa tärkeää.

Tässä Sokoksen vinkit talvi-ihon hoitoon:

HERKÄN IHON KASVOTUOTESUOSIKIT

Sensain päivittäisellä kaksoispuhdistuksella ihosta tulee silkkisen puhdas ja kasvovettä ei tarvita. Sopii kaikenikäisille.

  1. Ensin 1. vaiheen puhdistus (esim. Cleansing Cream) hierotaan kuivalle iholle, sitten iholle pyöritellään viileää vettä ja koostumus muuttuu valkoiseksi.

Huuhtele lopuksi lämpimällä vedellä.

https://www.sokos.fi/fi/sokos/sensai-silky-purifying-cleansing-cream-puhdistusvoide-125-ml-P100085180

 

  1. Toiseksi 2. vaiheen puhdistus (esim. Creamy Soap). Ota noin herneenkokoinen määrä kämmenelle, vaahdota veden kanssa ja pese kasvot vaahdon kanssa. Huuhtele vedellä.

https://www.sokos.fi/fi/sokos/sensai-silky-purifying-creamy-soap-vaahtoava-puhdistusvoide-125-ml

 

Guerlain Abeille Royale -linja soveltuu erinomaisesti talvi-iholle. Hellivä hunajalinja kiinteyttää, kirkastaa ja kosteuttaa.

Guerlain Abeille Roayle Day Cream -päivävoide sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle. Pehmeä koostumus ei jätä rasvaista tunnetta, vaikka hoitaa tehokkaasti. Erinomainen valinta ennen meikkiä. Paras lopputulos laitettuna hoitoveden ja seerumin päälle.

https://www.sokos.fi/fi/sokos/guerlain-abeille-royale-50ml-paivavoide

 

SILKKISEN PEHMEÄ VARTALO: 

Sisley: Energizing Foaming Exfoliant for the Body -vartalonkuorintageeli

Pese kroppa kerran viikossa ylellisellä kuorivalla suihkugeelillä. Rentouttava laventeli ja virkistävä rosmariini yhdistettynä mikrohiukkasiin irrottavat kuolleita ihosoluja. Ihosta tulee todella pehmeä. Viimeistele vartalonhoito vartalovoiteella.

https://www.sokos.fi/fi/sokos/sisley-paris-energizing-foaming-exfoliant-for-the-body-kuorintageeli-200ml

 

Sisley: Velvet Body Balm -vartalovoide

Sahraminkukkavoide ravitsee kuivaa talvivartaloa. Sopii päivittäiseen käyttöön.

https://www.sokos.fi/fi/sokos/sisley-paris-velvet-body-balm-vartalovoide-200-ml

 

HEMMOTTELUA KÄSILLE:

Dior: Skin Repair Cataplasme -voide

Diorin kosteuttava ja ihoa rauhoittava monikäyttövoide sopii kuiviin kohtiin käsille, kasvoille ja vartalolle.

Erinomainen käsivoiteena; ei jätä tahmaista tunnetta.

https://www.sokos.fi/fi/sokos/dior-skin-repair-cataplasme-voide-75ml

 

Tyylillä talveen

Talven muoti valloittaa Sokoksella

Tämän kauden muoti on täynnä murrettuja värejä ja erilaisia kuoseja. Yhdistele eri tyylejä rohkeasti ja luo yllättäviä asukokonaisuuksia. Neuleet ovat nyt muhkeita ja kengät rouheita. Paitatakit jatkavat muodin etulinjassa ja myös rentous on tullut jäädäkseen. Olemme koonneet alle muotivinkit sekä naisille että miehille. Inspiroidu ja kokeile.

NAISET

Pukeutumisneuvoja Zemkan vinkit talveen

Tämän hetken muotivärejä:

  • oliivinvihreä
  • viininpunainen
  • ruskea
  • sinapinkeltainen
  • beige

Kombinoi rohkeasti:

  • oliivinvihreä ja viininpunainen
  • ruskea ja sinapinkeltainen

Talven muotikuosit:

  • iso ja pieni ruutukuosi
  • kukkakuosi

Talven muotivaatevalinta 1:

  • ruutupaitatakki tai –bleiseri
  • neuleslipoveri ja poolo
  • pitkä kauluspaita
  • rennot housut
  • maiharit tai lenkkarit
  • värikkäät asusteet

Talven muotivaatevalinta 2:

  • villainen neulemekko tai hame
  • pitkät paksupohjaiset saappaat
  • pitkä ja muhkea ulkotakki

MIEHET

Vinkit kauden pukeutumiseen miesten osaston tiimiltä

  • rentoa pukeutumista: colleget, siistejä housuja rennolla twistillä
  • Värejä:
    • tummanvihreä
    • terrakotta
    • beige, keltainen, oranssi, ruskea, sininen ja musta

 

Must have – luottotuotteita toimivaan vaatekaappiin

  • toppaliivi, kevyt untuva
  • collarit
  • neuleet, poolo
  • farkut
  • fleece
  • villakangastakit
  • paitatakit
  • ruutupaidat
  • rento jersey-takki

Kuvasimme mallimme Sirpan ja Kian kauden ihanissa uutuuksissa.

Sirpan päällä: 

  • Pieces ruudullinen huivi, 16,99€
  • Esprit Collection oliivinvihreä paitis, 49,99€
  • Esprit mustat keinonahkahousut, 49,99€
  • Flare sahraminkeltainen villakangastakki, 199€
  • Mutka Oliivinvihreät mokkakäsineet, 19,95€
  • Tamaris nahkaiset oliivinvihreät nilkkurit, 99,95€
  • Lauren Ralph Lauren musta nahkalaukku, 319€

Kian päällä: 

  • Soya Concept vaniljan sävyinen tikkiliivi, 59,99€
  • Marimekko ”Siivekäs musta tamma” -paitapusero, 235€
  • Marc O´Polo Vaniljan sävyinen neuleliivi, 149,95€
  • PBO leveälahkeiset mustat nahkahousut, 299€
  • Marimekko ”Josina musta tamma” huivi, 105€
  • Marimekko ”Karla” -olkalaukkumusta, 195€
  • Marimekko ”Klaara” -laukku/Shopperi, 295€
  • Vagabond mustat nilkkurit, 139€

 

Aukioloajat

Katso poikkeusaukiolot tästä

Sokos Wiklund
Ma-pe 09.00-20.00
La 10.00-19.00
Su 11.00-17.00

W Herkku
Ma-La 7.00-23.00 (Palvelutori ma-to 8.00-19.00, pe 8-20 ja la 8-18)
Su 9.00-22.00

WALO          (ajalla 4.-31.5.2026)
Ma 14.00-23.00
Ti  14.00-00.00
Ke 14.00-01.00
To 14.00-01.00
Pe 14.00-03.00
La 12.00-03.00
Su 14.00-22.00

Coffee House                                   
Ma-ti 8.00-21.00
Ke-pe 8.00-23.00
La 10.00-23.00
Su 10.00-19.00

Trattoria                                                                   
Ma-to 11.00-21.30
Pe 11.00-22.30
La 13.00-22.30
Su 14.00-19.30
(keittiö sulkeutuu 1/2 tuntia ennen sulkemisaikaa)
Aamiainen                           
Ma-Pe 6.30-9.30
La-Su 7.00-11.00

Hesburger                                
Ma-ti 10.30-22.00
Ke-to 10.30- 22.30
Pe-La 10.30-05.00
Su 10.30-21.30

S-Pankki
Ma-pe klo 9.00-17.00 (HUOM! Käteispalvelut eli nostot ja talletus Wiklundin toimipisteessä loppuneet 1.5. Käteispalvelut jatkuvat edelleen Sokoksen kassoilla,: nosto tai talletus max 200 €/kerta sekä Myllyn ja Itäharjun toimipisteissä)
La ja su suljettu

 

 

Sokoksen lahjavinkit

Parhaimmat lahjaideamme pukin konttiin

Yllätä rakkaasi ja hanki joulun ihanimmat lahjat Sokos Wiklundilta.

Pukeutumisen osastolta pehmeään pakettiin:

Happy Socks, kuviolliset sukat, eri kuoseja 9,95 €

Happy Socks, pitkät sukat, eri värejä 17,95 €

Esprit, naisten pehmeät tohvelit 19,99 €

Esprit, naisten flanellipyjama 59,99 €

Marimekko, huivi 155,00 €

Lasessor, lammasrukkaset 49,95 €

Marimekko, pipo, 85,00 €

KuSa, kuviopipo, 100 % villaa 39,95 € ja lapaset 29,95 €

Tommy Hillfiger, sukat, 6 paria peltisessä lahjalaatikossa 29,95 €

Björn Borg, samettinen kylpytakki, värit: valkoinen ja musta 149 €

Tommy Hillfiger, tohvelit lahjapaketissa, koot 41/42, 43/44, 45/46, 49,95 €

Selected Homme, palmikkokuvioinen villapaita, valkoinen 59,99 €

Camel Active, pipo+kaulahuivi lahjapakkaus 64,95 €

 

Suloiset korulahjat:

KOKORO, korvakorut, sydän 42,00 €

CORAZON, nappikorvakorut, sydän 39,00 €

HJÄRTA, korvakorut, sydän 47,00 €

KOKORO Choker kaulakoru, sydän 39,00 €

 

Joulun ihanimmat tuoksut:

Boss, The Scent for Her 30 ml 67,00 €

Versace, Bright Crystal Edt 30 ml 54,40 €

Ariana, Ari Edp 30 ml 35,90 €

Armani, My Way Edp 30 ml 66,00 €

Lancome, La Vie est Belle Edp 30 ml 59,50 €

 

DIOR, Sauvage Edt 60 ml 76,30 €

Boss, Deo Stick Bottled 75 ml 32,90 €

Boss, The Scent Edt 50 ml 80,50 €

Armani, Code Deo Stick 75 g 35 €

YSL, L´homme Edt 60 ml 78,00 €

 

Lahjaideoita kotiin:

Iittala, Nappula -ruukku, 3 eri kokoa, värivaihtoehdot: valkoinen, puuteri, vihreä ja ruskea 59,95–89,95 €,

Marimekko, Suur-Unikko pussilakana 150×210 cm 125,00 €, 240×220 cm 155,00 € ja tyynyliina 50×60 cm 25,00 €

Luin Living, hiuspyyhe 26×70 cm, värit: valk./rosa/beige/vaal.harmaa 34,95 €

Iittala, Punainen Taika -astiasto, esim. muki 19,95 €, kulho 21,95 € ja matala lautanen 22 cm 26,95 €

Pentik Joulukahvi 200 g 9,40 € ja glögi 0,5 l 8,90 €

 

Tutustu tuotteisiin ja inspiroidu lisää: sokos.fi

 

 

Sijoita vastuullisesti – sijoita Coffee Housen kestomukiin.

Tänä syksynä vastuullinen sijoittaja sijoittaa piristävään kestomukiin.

Coffee Housen kestomuki on valmistettu ympäristöystävällisesti biopohjaisesta materiaalista. Se on myös kannattava investointi, sillä hankkimalla 2 € hintaisen mukin nyt, saat loppuvuoden suodatinkahvit kestomukiisi hintaan 1 €/kuppi. Toimi pian, sillä mukeja on rajoitettu määrä.

 

 

 

Ihanan helppoa herkuttelua

Trattorian La Tavola Italiana on kattaus välimerellisiä herkkuja runsain mitoin. Se on herkullinen, raikas ja runsas valinta silloin, kun haluat nauttia helposti hyvää. La Tavola Italiana sisältää alkuruoat, pääruoan ja makean jälkiruoan. Halutessasi voit nauttia kokonaisuuden myös ilman jälkiruokaa.

La Tavola Italiana jälkiruoan kanssa S-Etukortilla 43,90 €/hlö (norm. 49,00 €) ja ilman jälkiruokaa 39,90 €/hlö (norm. 44,00 €). Vähintään kahdelle.

Lue lisää>>   

 

Jaettua iloa Trattoriassa – Wiklund 2.krs.

Tervetuloa!