Wiklundin Ompelimoon uusi yrittäjä
Wiklundin Ompelimo on vuosikaudet ollut monen turkulaisen luottopaikka, kun on tarvittu osaavaa korjausompelua. Uuden omistajan myötä perinteinen korjausompelimo saa jatkumon uudella energialla ja lisäpalveluilla. Wiklundin Ompelimo siirtyi 1.8.2025 Hilee Oy:n omistukseen. Yrittäjä Janissa Viitala on innoissaan uudesta aluevaltauksesta: ”Olen ommellut vaatteita nuoresta asti ja opiskellut sekä mittatilausompelijaksi että kulttuurituottajaksi. Oman ompelimoyrityksen perustin ensin talomme autotalliin. Nyt uskalsin ottaa isomman askeleen ja ryhdyin vetämään peräti kahden toimipisteen omaavaa ompelimoyritystä.”
Ompelimokokonaisuuteen kuuluvat sekä Wiklundin Ompelimo että Valopihassa sijaitseva Piilopisto. Viitalan mukaan hänellä on paljon uusia ideoita molempien toimipisteiden liiketoiminnan kehittämiseksi. Liikkeissä jatketaan arkivaatteiden korjausompelua kuten aiemminkin, mutta niiden lisäksi jatkossa tehdään myös juhla- ja hääpukukorjauksia. Uutena palveluna Janissa tarjoaa naisten mittatilausompelun eli jatkossa on mahdollista saada muun muassa omien mittojen mukaan tehdyt hää- ja juhlapuvut, mekot ja vanhojen tanssipuvut.
Toiminta ompelimoissa jatkuu kuten ennenkin: toimipaikkojen vanhat nimet säilyvät ja myös samat aukiolot. ”Toki pieniä muutoksia olen joutunut tekemään eli jatkossa liikkeissä käy vain korttimaksu. Myös toimipisteiden nettisivut ja some on tarkoitus yhdistää yhdeksi kokonaisuudeksi ja lisätä joukkoon Hilee Design” Viitala toteaa. Ompelimoyrittäjyyden lisäksi hänellä on oma tuotemerkki Hilee Design, jonka nimissä hän ideoi, suunnittelee ja toteuttaa erilaisia tuotteita kuten lasten turvaistuinviittoja, hiussomisteita ja irtokauluksia. Tuotteista suosituimmaksi on noussut hänen suunnittelemansa NaQu-mekko, joka on nähty mm. toimittaja Ina Mikkolan yllä. Hilee Designin tuotteita on myynnissä Valopihan Piilopisto-myymälässä.
”Tervetuloa hyvän palvelun ompelimoon: korjataan vanha vaate tai suunnitellaan yhdessä vaikkapa unelmiesi hääpuku!”
Wiklundin Ompelimo p. 0107643307, huom! numero 11.8. lähtien 044 7585870